sunnuntai 6. elokuuta 2017

Käsityö 64: Vaaleanpunaiset pitsisukat


Näiden sukkien perinteinen pitsikuvio on nimeltään Kynttilänvalo (candlelight lace). Sukat on kudottu 3,5 puikoilla ja lankana Seitsemän veljestä. Pitsin mallikerta on 10 silmukkaa leveä ja näissä sukissa varressa on 5 mallikertaa. Sukkaosassa puikoilla 2 ja 3 on  kolme mallikertaa ja puikoilla 1 ja 4 kavennusten jälkeen yhteensä 20 oikeaa silmukkaa. Ostin kesän kirja-alesta kirjan  Shetlannin pitsit  ja kirjasta löytyy useita erilaisia pitsikaavioita (myös tämä) sovellettavaksi mihin tahansa neulomuksiin sukista alkaen.


Huomasin tuossa juuri, että blogin kävijämäärä alkaa lähestyä kymppitonnia ja sen kunniaksi varmaan voisi Facebookin puolella laittaa pystyyn jotakin arvontaa palkintona uniikit sukat tai lapaset.
Seuraavaksi muutoin luvassa täällä perussettiä jämälangoista ja jotakin goottia.

tiistai 1. elokuuta 2017

Käsityö 63: Myyrälapaset


Viivähdin vielä tovin Myyrän parissa ja tein sukkien kaveriksi itselleni lapaset.
Raidalliset lapaset ovat aivan perusmallia ilman mitään erikoisuuksia peukalon tai muidenkaan  ratkaisujen kanssa. Kuvat on silmukoitu valmiin neulospinnan päälle kuten sukissakin.











Puikot jälleen kokoa 3,5 ja lankoina Seitsemän veljestä ja Janne.


maanantai 31. heinäkuuta 2017

Käsityö 62: Turvalonkerot

Turvalonkerot eli mustekala pitkillä lonkeroilla oli helppo ja nopea virkkuu. Käytin lankoina Dropsin Parisia ja Novitan Angry Birds-pikkukeräsetistä mustaa ja valkoista.
Pätevä ohje näihin löytyy tästä: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ohjeet-keskosille-tarkoitettujen-mustekalalonkeroiden-tekemiseen/726062/ Itse tosin sovelsin reippaasti tuosta ohjeesta ja tein lonkerot suoraan mustekalaan kiinni ja silmätkin hieman eri tavoin.
Turvalonkeroista oli juurikin juttua Ylellä ja nyt näitä kaivataan keskoloiden lisäksi myös muistisairaille vanhuksille.
Näin pientä projektia on helppo kuljetella mukana ja varmaan reissun päällä ollessa näitä tulee nyt tehtyä lisääkin.


keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Käsityö 61: Iki-ihanan Myyrän seikkailut pitkävartisissa sukissa

Viimeinkin sain valmiiksi nämä satumaiset Myyräsukat itselleni. Tämä oli sellainen projekti, että ihan heti en haaveile uutta vastaavaa aloittavani. Pääteltävää riitti riemukkaiden värien takia melkoisesti ja kuvien piirtäminen on yhä kesken. Aikaa ja vaivaa näihin hupeni rutkasti, mutta olipa sen arvoistakin sillä lopputulos on pirteä ja hyväntuulinen kuten halusinkin.




Lankana näissä raitasukissa on Novitan Seiskaveikka ja kuvioiden silmukoinneissa edellämainitun lisäksi Lankamaailmasta löydetyt monet sävyt Jannea. Puikkokokona jälleen itselleni passeli 3,5.

Pari neulekaaviota näistä laitan nyt jakoon jo tässä vaiheessa ja joskus kolmannenkin kunhan saan aikaiseksi piirtää sen ns. puhtaaksi. Alimmainen näistä Myyräkuvioista on mielestäni ehdottomasti suloisin ja monikäyttöisin.



Edit. Nyt tämäkin kuvakaavio omalla paikallaan :D






Näiden jälkeen puikoilla taas kasapäin perussukia eri hyväntekeväisyyskohteisiin syksyksi ja talveksi sekä pari ( tai kaksikin ) hyvin hempää pitsisukkaa Shetlannin perinteisten pitsien innoittamana.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Käsityöt 59 & 60: Parit perussukat lisää


Harmaiden perussukkien jälkeen tein kukkaisempia sävyjä syksyn varastoja varten.
 Sockia ja Novitaa puikoilla 3,5 kuten yleensäkin.








Kesäoloilu jatkuu vielä hetken vaikka tuossa kävinkin välillä viikon töissä pyörähtämässä.
Seuraavaksi valmistuvat kauan työn alla olleet Myyrä-sukat omaan jalkaan.




sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Käsityöt 57 ja 58 : Kahden Sockikerän tuho on kaksi paria perussukkia

Nyt on työn alla paljon näitä ihan perussukkia mille syksyisin on kokemuksen mukaan kova tarve sekä kotimaan hyväntekeväisyyskohteissa, että myös ulkomailla asti. Näitä perussukkia eri väri-ja kokovaihtoehdoissa tulee siis loppukesän ja syksyn aikana paljonkin. Näille teen vielä laputuksen ja pussituksen, eli koko- ja materiaalitiedot lisätään pesuohjeineen lappuun ja sitten pikkupussiin odottamaan saajaansa. Tänä vuonna ajattelin myös koota pari lahjaa Joulun lapsi-keräykseen.


Näissä perussukissa lankana Socki Winter Grey ja puikot kokoa 3,5.

Näiden harmaiden värien vastapainona mulla on lisäksi työn alla erittäinen retroisia ja kirkkaita värejä. Satusukat tulossa pian...

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Käsityö 56 : Kesäkehrät

Viimein valmistuivat nämä "emalisukat" eli siis keltaisesta kehrästä neulemuotoon tuodut kehräsukat.
Finelin (Raija Uosikkinen) Kehrä on mielestäni yksi kauneimpia suomalaisia arkisia käyttöesineitä, nykyään se taitaa olla lähinnä keräilijöiden aarre. Itse en emalia kerää, enkä Kehrän kaikkia värejä ja ilmenemismuotoja tunne, mutta kahvipannuissa ja kulhoissa punaisena ja keltaisena olen tähän törmännyt. Keltainen versio näistä jotenkin itseäni puhutteli eniten ja pitkään muhittelin ideaa lähdenkö edes toteuttamaan. Onneksi lähdin koska lopputulos on lopultakin omaa silmää miellyttävä ja onnistunut.








Tässä toiseen sukkaan lisätty vielä tummat värit, mutta toimii selvästi ilman niitäkin. Pohdiskelen vielä kumman version omaan jalkaan haluan.Ehkä pitää tehdä toisetkin niin saa molemmat.


Nyt lähtee puikoille nippu perussukkia jotta saa taas hiukan jämälankoja tuhlattua.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Käsityöt 54 ja 55: Lisää veden-ja metsänhenkiä


Näihin mökkisukkiin sai jälleen mukavasti upotettua jämälankoja, ja aika villejä näistä taas tuli.



Seuraavaksi tekeillä suomalaista designklassikkoa neulemuotoon. Jännittää aina miten onnistuu nämä ideat käytännön toteutuksessa. Toivottavasti taipuu emali sukkiin asti.
Nyt juhannuksen viettoon massiivisen kauppareissun kautta.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Käsityö 53: Pitkävartiset kirjavat sukat erilaisella joustimella

Ihastuin Sockin Hardangervidda-langan ja Novitan syklaamin yhdistelmään siinä määrin, että tein itselleni pitkävartiset sukat näissä sävyissä. Langanmenekkiä en tarkasti nyt osaa sanoa sillä toimivaa vaakaa ei ole käytössä. Varasin yhteensä 100 g varsiin syklaamiaNordic woolia (2 kerää) ja koko sukkiin yhteensä 200 g Hardangerviddaa sekä puolikkaan kerän syklaamia seiskaveikkaa sukkaosiin. Kaikkia lankoja jäi vielä, ja halusinkin pelata varman päälle, että varmasti langat näissä riittävät.
Puikkokokona toimi jälleen tuttu 3,5.






Joustinneuleeseen halusin hiukan vaihtelua vaikka normaali 2o 2n ihan toimiva ratkaisu yleensä onkin. Näiden sukkien joustin tehdään aloittamalla joustinneule 2o 2n kuten tavallisesti ja tekemällä sitä 7-10 kerrosta. Silmukanpaikanvaihtokerroksessa neulotaan ensimmäiset kaksi oikein normaalisti, samoin 1 nurin ja sitten vaihdetaan oikean ja nurjan paikka puikoilla. Sitten neulotaan taas nurja ja oikea normaalisti ja vaihdetaan puikoilla niiden paikka kun ne on neulottu. Tätä jatketaan koko kerros niin, että kaikki oikeat silmukat ovat kerroksessa samassa paikassa missä edellisillä kerroksilla nurjat olivat. Tässä on hyvä huomioida, että silmukoiden paikkaa vaihtaessa oikea on päällimmäisenä. Kun paikat on vaihdettu neulotaan seuraava kerros niin, että oikeat ja nurjat silmukkaparit neulotaan ikäänkuin ristikkäin, eli ensin neulotaan toinen nurja edestä nurin eikä päästetä sitä vielä seuraavalle puikolle vaan neulotaan perään se ensimmäinen nurja ja päästetään nämä kaksi nurjaa yhdessä etenemään oikealle puikolle. Sama tehdään oikeille silmukoille. Tätä toistetaan koko kerros. Näiden kahden kerroksen jälkeen neulotaan taas haluttu määrä 2n2o joustinta ja toistetaan jatkossa paikanvaihdot niin, että vaihtovälit ovat tasaiset. Itse tein kaksi vaihtoa näihin sukkiin.
Näihin sukkiin tein myös tuon yksinkertaisen kuvioinnin, ja tein siitä nyt ihan simppelin ja selkeän kaavionkin havainnollistamaan kuviota.





Joustinneule on toteutettu 16s/puikko ja sen jälkeen kavensin jokaiselta puikolta yhden silmukan pois.
Kun vartta oli joustimen kanssa n. 18 cm, tein ensimmäiset kavennukset puikon 4 lopussa ja puikon 1 alussa neulomalla kaksi oikein yhteen. Jatkossa toistin kavennuksia noin kolmen sentin välein kunnes jäljellä oli 46 silmukkaa ja varren tein niin pitkäksi, että se oli omaan jalkaani sopiva. Tein tästä sukasta hieman normaalia pitkävartista pidemmät sillä joustimen oli tarkoituskin tulla hieman polven päälle.

Nyt on puikoilla parit mökkisukat lisää sillä juhannuksesta on povattu viileähköä. Mitään sellaista en tietenkään itse manaile, mutta onhan se hyvä varautua pukemaan juhannusvieraatkin lämpöisesti lainasukkiin.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kesäloman päivittelyä

Hiukan huomaan olevani jäljessä omasta haasteaikataulustani, mutta viime päivinä on tullut puuhasteltua kaikenlaista muutakin kuin käsityöpuhteita.
Viikonloppuna verryttelin taas sokerileipurin sormiani kun tein tuttavaperheelle vuoren kuppikakkuja kolmella eri teemalla.

Hello Kittyjä hempeälle jääkiekkoilijalle

Viikonloppuna tein myös pari löytöä paikalliselta kierrätyspalstalta. Hakemisen vaivalla sain vanhan 50-luvun vuodesohvan ja kassillisen käsityölehtiä. Sohva sointuu hyvin meren väreihin ja kieltämättä on huomattavasti mukavampi oleilla kuin edellinen mökkisänky/patjaratkaisuni.


Tässä on hyvä katsella merta ja selailla samalla uusia ideoita lehdistä.

Nyt on puikoilla aika monenmoista projektia, mutta tuntuu jälleen, että ei oikein valmiiksi asti tule mitään. Ikuisuusprojektiksi muodostunut mökkipeitto etenee dominotekniikalla vähintään ruudun päivässä ja on toivottavasti viimeistään syksyllä valmis. Erilaisia joustinneulemuunnoksia olen myös kokeillut sekä työstänyt uutta omaa mallia. Seuraavaksi valmistuvat luultavasti omat pitkävartiset sukat.

Itselleni tulossa tässä pitkävartiset sukat hiukan erilaisella joustinneuleratkaisulla.













perjantai 9. kesäkuuta 2017

Käsityö 52: Timon laulu oravalle-sukat

Ei siitä uinuvaisesta oravasta tullut mielestäni hyvää joten päädyin aika erilaiseen oravakuvioon näissä sukissa. Tunnelman kuviossa halusin pitää kuitenkin lapsenomaisena ja levollisena.
Lankana tietenkin Seitsemän Veljestä ja kuvion pistelin jälkikäteen valmiin sukan varteen.





maanantai 5. kesäkuuta 2017

Käsityö 51 : Simeonit

Näissä sukissa seikkaillaan Seitsemän veljeksen jäljillä tehtävänannon mukaisesti.
Vaikea oli keksiä innoitusta yksittäisestä veljeksestä, mutta Simeonin pako metsään ja lento kuuhun Lusifeeruksen kanssa nyt inspiroi siinä määrin, että niistä muovautui sukkiin melko perikansallinen suomalainen metsämaisema kuutamoisena yönä sammalmattoineen. Sukan takaosaan silmukoin Otavan muotoisen tähtikuvion.

Kuusikuviot sukan eteen on saatu silmukoita siirtelemällä palmikon tavoin ja varressa on silmukointia, sekä aivan tavallista kirjoneuletta kahdella langalla.
Nopsasti vielä tällä viikolla ajattelin ehtiä tekemään makeasti oravainen-sukat, mutta eilisen luonnostelun perusteella nukkuvan oravan saaminen näköiseksi kuvioksi on aika haastava tehtävä.
Katsotaan miten se ajatus nyt kehittyy matkan varrella. Moni hyväkin ajatus muokkaantuu toiseksi sen mukaan miten konkreettinen toteutus toimii tai on toimimatta.


tiistai 30. toukokuuta 2017

Käsityö 50 : Värikirjosukat


Nyt löysin omat värisuosikkini tuleviin pitkävartisiin sukkiin, eli samalla värityksellä kuin tässä Seitsemän veljeksen syklaamilla ja Sockin Hardangerviddalla. Näissä sukissa käytin taas tuota todella yksinkertaista kirjoneulekuviota missä joka viides kerros vuorotellaan molempia lankoja.
Nämä sukat pääsevät syksyllä eteenpäin ja näin kesällä onkin hyvää aikaa täydennellä hyväntekeväisyys-ja joululahjavarastoja.






Nyt on puolet tämän vuoden haasteesta tehty. Puikoilla vaikka mitä jännää tuloillaan ja ideahautomossa pääkopassa koko ajan raksuttelee uusia juttuja. Seuraavaksi voisin uppoutua Seitsemän Veljeksen maailmaan ja katsoa tuleeko veljeksistä inspiraatiota myös sukkamalliksi asti.

Käsityö 49 : Huopatossuset


Ostin alkukeväästä huutokaupassa lankapaketin ja mukana tuli pari kerää huopuvaa lankaa mitä en normaalisti käytä mihinkään. Päätin törsätä kuitenkin nuokin langat ja kokeilla huopatossujen tekoa. En oikeastaan edes tiedä mitä olin tekemässä ja ihan fiilispohjalta mentiin koko juttu. Olen nähnyt niin upeita huopatossuja, että en kyllä oikein kehtaisi näistä edes kuvaa julkistaa kun ei mennyt nyt ihan putkeen tämä kokeilu etenkään noiden reunojen osilta. Tosin kai sitä pitää yksi epäonnistuminenkin joukkoon mahtua ja seuraavaksi ainakin osaan paremmin jos tällaisia vielä haluan joskus tehdä :)





sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Käsityö 48: Tiikeripehmo

Novitan Viidakkolangasta päätin tehdä tiikerin kun en tähän päivään mennessäkään keksinyt sille sopivampaa kohdetta. Mitään ohjetta ei tähän ollut ja tein työn edetessä aikas luoviakin ratkaisuja välillä. Kun joskus jaksan niin kirjoitan tästä varmasti ohjeenkin. Sydän on silmukoitu rintaan, samoin kasvoille ilmettä korvannipukoita myöten. Lankaa tähän meni liki yksi 150 g kerä sekä jonkin verran mustaa ja valkoista. Tämän pehmon taiteilin cubicsien (3) kanssa sillä seurauksella, että nyt mulla on viisi pitkää kiekuraista palmikkopuikkoa. Onneksi en ostanut puisia, muutoin olisi nyt saunan pesään aika kalliita sytykkeitä. Tiikeristä tulee mulle unikaveri ja jossain vaiheessa voisin tehdä tällaisen unikarhunkin.


Käsityö 47: Sukat maailman yksinkertaisimmalla kirjoneuleella


Sockilta ihastuin Jotunheimen- lankaan mitä näissä sukissa käytin vihreän seiskaveikan kaverina ja vuorottelemalla raitoja sekä joka viidennessä kerroksessa vuorosilmukoin molempia lankoja sain aikaan tosi hauskat sukat. Nämä sukat jäävät odottamaan syksyn hyväntekeväisyystohinoita.
 Itselleni ajattelin tehdä vähän samantyyppiset pitkävartisina.




torstai 25. toukokuuta 2017

Käsityö 46 : Sukat Naisten pankin väreissä

Mä olen tosiaan tällä hetkellä ostolakossa lankojen suhteen, mutta onneksi synttärini on aivan kulman takana joten sain mahtavan etukäteislahjan lankapaketin muodossa. Tästä Novitan Seitsemän veljestä raitalangasta ( väri 827) lahjoitetaan osa tuotoista Naisten pankille. Väritys on villi, mutta ihan mukavasti sopii tähän malliin kuitenkin.
Malli on sama kuin edellisessä käsityössäkin ja pitäisi vielä keksiä sille nimikin. Puikot tuttuun tapaani 3,5 ja painoa sukkaparille tuli noin 100g.



maanantai 22. toukokuuta 2017

Käsityö 45 : Kesäiset sukat


Nyt uppouduin hiomaan näiden sukkien mallia. On kyseessä oma malli, mutta pikkuisin muutoksin joilla oli ulkonäköön aika iso vaikutus kuitenkin. Kirjoitan tästä jossain välissä oman, erillisen ohjeensa, ja seuraavaksi koitan miltä tämä malli näyttää naistenpankki-langalla.
Näissä lankana Socki Ocean ja puikot 3,5. Hauskasti tulee itselleni mieleen meri ja riikinkukko näistä väreistä. Kesäisen pirteät ovat ainakin. Mulla on jemmassa näitä Socki-lankoja varmaan kaikissa väreissä tuplat niin saa väkertää vaikka koko kesän tämän mallin kanssa eri väriversioita.





tiistai 16. toukokuuta 2017

Käsityö 44 : Vedenhenki- mökkisukat


Kesälaitumille kohta karkaavana otan mukaan mökille nämä vesihenkiset sukat.
Kokoa näillä on sen verran, että menevät vähän isompaankin jalkaan jos tarvetta on.
Jämälankoja näissä on käytetty Novitasta Sockiin ja puikoilla 3,5 kudottu.






Vielä on muutama päivä kirjoitusurakkaa edessä, sitten voikin asettua saariston rauhaan ja unohtaa kesäksi kaupunkielämän. Tärkeimmät matkatavarat kävinkin jo tänään läpi. Kuvassa kesälomalle varatut langat, ostolakko saakoon nyt suosiolla pitää koko kesän. :D





lauantai 13. toukokuuta 2017

Käsityö 43 : Metsäsukat


Tein periaatepäätöksen, että en osta uusia lankoja ennen kuin olen käyttänyt ainakin kilon vanhoja lankoja pois. Lisäksi päätin myös sen, että jatkossa ostan lähinnä luonnonkuituisia materiaaleja ja jos mahdollista niin suosin myös kotimaisia valmistajia.
Näihin sukkiin käytin Novitan ja Sockin jämiä, puikoilla 3,5 kudoin ja värimaailma valikoitui metsän sävyjen mukaan. Toisetkin tämäntyyppiset on tekeillä nyt ja niihin värimaailman tarjoaa tuhannet järvet.


tiistai 9. toukokuuta 2017

Käsityö 42 : Keväiset äitienpäiväsukat

Sopivasti äitienpäivälahjaksi valmistuivat nämä hempeät sukat. Neulosmalli on tuo sama venäläinen neulos mitä käytin myös pääsiäissukkiin.







Kamera nyt ei oikein taltioi todellisia värejä, mutta hempeän kirkkaat värit ovat todellisuudessa.
Kudoin nämä puikoilla 3,5 lankoina vihreä Ajaton, lila akryylivillasekoite ja valkoinen seiskaveikka. Nämä on tarkoitettu ihan oman elämänsä kuningatar-sukiksi oleiluun ja uniin. Akryylilangat eivät ole niin käyttöä kestäviä, mutta tähän ne valikoituivat juuri hempeän värinsä takia.
Kierteinen reuna (68s) ja kantalapun helmineule toivat lisää herkkyyttä  näihin.
Reunan jälkeen kavensin silmukat yhteismäärään 54. Kantapään jälkeen puikoille 1 ja 4 jäi 12 s/puikko ja puikoilla 2 ja 3 (yht. 30s) jatkoin tuota kukkaisneulosta vielä.




Mallikaavio kukkaisneulokseen





Tässä vielä linkki videoon missä opetetaan samainen neulos tasona : https://www.youtube.com/watch?v=WUHIdYegb_w&feature=em-subs_digest


lauantai 6. toukokuuta 2017

Käsityö 41: Virkattu ampiaispesä

Tämänkertainen käsityö oli todella nopeatekoinen virkkausprojekti.
Mökillä ulkohuussiin tuppaa aina ampiaiset kesällä pesiytymään niin päätin koittaa toimiiko tuollainen valepesä karkoittimena niille.
Koukulla 3 ja harmaasta jämälangasta syntyi sitten tällainen palleroinen kesäksi vessalle keikkumaan.
Mitään ohjetta ei ollut, mutta mielikuvamallina muistoista toimi se oikea ampiaispesä.


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Käsityö 40: Juuret Karjalassa-sukat (normaalilla varrella)


Viihdyn nyt selkeästi näissä punamustissa Karjalan maisemissa kutoessani.
Olen piirrellyt jonkin verran varastoon erilaisia kuvakaavioita ja haluaisin kokeilla melkein niitä kaikkia jonnekin ja yhdistellä niitä eri tavoin eri sukkiin. Tekisipä melkein mieli kokeilla muillakin väreillä esim. mustalla pohjavärillä ja raitalangalla miltä nämä näyttäisivät kirjavampana versiona.
Nyt kuitenkin tein tällaisen yleismallin normaalivartiseen sukkaan. Juuret Karjalassa on hyvä nimi näillekin.




Puikot 3.5, lankana seitsemän veljestä punainen ja musta.
Ohje naisten sukkiin koko 40/41. Ohjeeseen vaikuttaa tietenkin jokaisen kutojan oma käsiala ja tässä annetut silmukkamäärät ja puikkokoko ovat oman käsialani ja mukavuusalueeni mukaiset.
 Omalla käsialallani neuletiheydeksi tulee leveyssuunnassa 26s/10cm.
Luo 48 silmukkaa mustalla langalla(12s/puikko) Tee 2o2n-joustinneuletta 8-10 kerrosta.
Tee tämän jälkeen mustalla kerros sileää neuletta ja lisää jokaiselle puikolle kaksi silmukkaa nostamalla uusi silmukka puikon alussa ja lopussa kahden silmukan välistä ja neulomalla se kiertäen oikein.
Jokaisella puikolla on nyt 14 silmukkaa.
Aloita kirjoneule kuvakaavion 1 mukaan ja kerroksessa A. kavenna puikon1 alussa ja puikon 4 lopussa yksi silmukka pois kutomalla kaksi silmukkaa yhteen oikein. Jatka kirjoneuletta.






Kudo kantalappu 26 silmukalla mustalla langalla 1o1n-joustinneuleena. Kantalapun korkeudeksi tulee 24 kerrosta. Kantapää tehdään 8 silmukkaa leveäksi ja se kudotaan sileäksi.
Kantalapun sivuista poimitaan 14 silmukkaa ja niitä lähdetään sitten sukkaosassa kaventamaan 1. puikon lopussa ja 4. puikon alussa joka toisella kerroksella niin, että molemmille puikoille jää 13 silmukkaa..
Sukan pohjaosa puikoilla 1 ja 4 kudotaan pystyraitaa joka toinen silmukka mustana ja joka toinen silmukka punaisena. Kirjoneuletta jatketaan kantapään jälkeen puikoilla 2 ja 3. kuvan 2 mukaisesti.
Kuvassa 2 kavennukset on aloitettu merkitystä kohdasta kokoon 40/41, mutta pienempään kokoon ne aloitetaan tietenkin aikaisemmin ja isompaan myöhemmin.
Itse tein kärkikavennukset joka kerroksella ja joka puikolla.








sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Käsityö 39 : Hello Kitty - lapaset


Halusin vielä jatkaa tuolla silmukoiden jäljittelyllä ja tehdä jotakin tosi suloista.
Hello Kitty on aiheena juuri sellainen. Tein lapaset pieniin käsiin ja tarpeeksi pientä Kittya en valmiina löytänyt kun halusin mukaan myös tuon sydämen ja törmäsin vain yli 20 silmukkaa leveisiin kuviin. Näissä lapasissa silmukoita on 9/puikko joten pelitila oli aika pieni kuvion kanssa.
Piirsin siis itse 17 silmukkaa leveän kuvan joka mahtuu myös tällaisiin mineihin mukavasti.
Lankana jälleen seitsemän veljestä ja puikoilla 3,5 työstetty.









Toivotan kaikille hauskaa vappua :) Omani sujuu sohvalla toipilaana ja onkin hyvää aikaa kirjoitella rästihommia sekä suunnitella lyhytvartiset Juuret Karjalassa-sukat.


torstai 27. huhtikuuta 2017

Käsityö 38 : Palmikkosukat


Välillä täytyy todeta, että yksinkertainen vain yksinkertaisesti toimii.
Näihin palmikkosukkiin sukkien saaja sai itse valita lankavarastoistani langan ja toive oli,
että sukkiin tulee eteen iso palmikko, muutoin sain vapaat kädet toteutukseen.
Aina ei tarvitse lähteä keksimään pyörää uudestaan joten muokkasin hiukan omiin tarpeisiini
Novitan valmista palmikko-ohjetta. Sukista tuli lyhyemmät ja mallikertaa laajensin 26 silmukkaan, niin, että sain mukaan myös toisen reikäpitsiraidan palmikon viereen, ja toistin tätä muokattua mallikertaa vain 2 ja 3 puikoilla sukan edessä.
Lankana viininpunainen seiskaveikka ja puikot 3,5.


Palmikkosukat






Palmikkosukat edestä.





Nyt jatkamaan muita keskeneräisiä projekteja ja kehittelemään uusia :)

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Käsityö 37 : Rauhalapaset


Innostuin tosissaan tuosta silmukoiden jäljittelystä ja mitenkään kamalasti itseäni kehumatta totean, että nyt alkaa jälki näyttää siltä, että olen itsekin vihdoin ja viimein tyytyväinen.
Lapaset ovat aivan peruslapaset ja päälle on kirjottu silmukoita matkimalla kuvio.
Lankana musta seiskaveikka sekä sateenkaariraita. Tuota sateenkaarta ei oikein ole tullut paljon käytettyä aikaisemmin kun minusta se on aika räikeä lanka, mutta tällaisiin hallittuihin väripurskahduksiin oikein kelpo valinta. Puikoilla koko 3,5 ja valmiit lapaset painavat hippasen alle 100 g.










Nyt puikoille pompsahti keväiset sukat tuolla venäläisellä mallilla (pääsiässukat) ja lisäksi vanhoja roikkuneita töitä teen vähin erin valmiiseen suuntaan samalla.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Käsityö 36: Lapaset silmukoidulla kuviolla


No niin, kun olen saanut päähäni harjoitella jonkin asian niin sitten harjoittelen sen. Korostan sanaa harjoitella tässä yhteydessä sillä luoja tietää, että tätä vääntämistä on edessä vielä ainakin muutaman työn kanssa ennen kuin jälki alkaa olla sellaista, että olen siihen itse täysin tyytyväinen. Siihen asti ystävät, tuttavat ja runoilijanretkut joutuvat vain kestämään tuotosteni kanssa.
Nämä lapaset lähtevät sulostuttamaan runotoverin käsiä jonnekin susirajalle.






Lapaset kudottu puikoilla 3,5 lankana seiskaveikka ja silmukoiden jäljittelyssä Novitan suomalainen sukkalankajämä. Molemmista löytyy kuvio, mutta ne eivät ole täysin symmetriset vaikka samasta kuvasta tehty. Huomasin senkin vaikuttavan jälkeen miten lähellä puikkoa silmukoi ja miten neulos on siinä erilaista kuin jo pitkälle taakse jääneissä silmukoissa. No, harjoittelen lisää. Seuraavaksi ehkäpä rauhanmerkeissä rauhan merkeissä.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Käsityö 35 : Minihame Karjalan kirjonnalla

Mä olen todella tykästynyt nyt Karjalan kirjontaan ja punamustaan värimaailmaan.
En malta olla selailematta aina uudestaan ja uudestaan kuvia vanhoista käspaikoista ja kirjoituista pöytäliinoista mistä löytyy aivan äärettömästi mielettömän kauniita ja vahvoja kuvioita.
Tästä työstä tuli Uman oma perspaikka eli minihame ensi syksyn kylmyyteen. Tosin täällä taas pääsiäisen kunniaksi varsinainen talven ihmemaa lumisateineen, mutta onneksi kevät voittaa ja kesä kohta koittaa.
Kudoin pyöröpuikolla nro. 3 ja lankoina musta ja punainen seiskaveikka. Silmukoita 190.








Nyt työn alla kuumehoureissa aloitettu dominopeitto, lisää (yhä) Karjalaa, mustat peruslapaset silmukoinnilla ja ajatuksen asteella ties mitä kaikkea taas tuloillaan.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Käsityö 34: Lisää rakkausraitoja


Jälleen puikoilta pompsahti aika perussukkaa. Näissä edellisiin erona se, että nämä on kudottu Nalle Taika-langalla ja Hjertegarnin Aloe sockwoolilla puikoilla 2,5 eli ohuemmalla langalla ja pienemmillä puikoilla mitä normaalisti käytän. Näihin kului aikaa päiväkausia sillä ohuet langat on todella mun inhokkeja verraten seiskaveikkapaksuuteen. Saaja näissä kuitenkin pyysi nimenomaan ohuesta langasta sukkia mitkä mahtuvat hyvin myös kenkään ja mitäpä nainen ei tekisi rakkaittensa eteen ;)












Näitä yöllä kutoessa havahduin tuijotukseen. Kuvan laitan kategoriaan riivatut lemmikkieläimet.


Nyt puikoilla Karjalaa sekä sukkina, että hameena, joskos jotain pian valmiiksikin asti taas.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Käsityö 33: Olaf-sukat


Noin vuosi sitten ystäväni pyysi mua piirtämään Olafin neulottavaan muotoon.
Kuvan laitoin silloin jo korvan taakse, ja ajattelin joskus käyttää sitä jossain itsekin.
Nyt koitti se aika ja vaaleansinivalkoinen Frozen-maailma tuli näihin lastensukkiin.
Kudoin puikoilla 3,5 ja lankana seiskaveikkaa. Hiukan yksinkertaistin tuota kuviota värien osalta
enkä jäljitellyt kuin mustat ja oranssit silmukat, muutoin toteutin kirjoneuleena valkoiset kohdat.
Tein myös yhden version sukasta missä koko Olaf oli silmukoitu kun halusin tuota tekniikkaa harjoitella, mutta mittasuhteet olivat melko hassut kun kuvio leveni hulppeasti. Eli opin tästä sen, että ei ole mun juttu näinkään isoissa (tai pienissä) kuvioissa :D
















Mulla on tällä hetkellä tekeillä viisi eri työtä levällään ympäriinsä. Teen kaikkia vähän silloin tällöin enkä oikein tahdo saada mitään valmiiksi asti. Tiettyä valon lisääntymisen aiheuttamaa levottomuutta ehkä havaittavissa täällä nyt.